| Harrastustoiminta päivitetty 01/2012 |
Ravintola- ja kahvilatapaamiset Suomalaisten yhteiset tapaamiset ravintolailtojen ja lounastuokioiden merkeissä ovat hyvin suosittuja. On mukava tavata tuttuja kulloinkin erikseen valitussa viihtyisässä ravintolassa hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Nizzassa lounastapaamiseksi on vakiintunut kuukauden kolmas keskiviikko. Uusimmat tiedot kuukauden ravintolasta saa aina jäsentiedotteesta tai seuran sivuilla olevasta tapahtumakalenterista. Toinen vakiotapaaminen on Cannesin iltapäivän kahvi- tai aperitiivihetki Festivaalipalatsia vastapäätä sijaitsevassa Café Romassa kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 15. Ilmoittautumisia ei tarvita, mukavan seuran lisäksi tarjolla on yleensä suomalaisia aikakauslehtiä. Lisätiedot kuten yllä. Kolmas vakiotapaaminen on Antibesin kahvilatapaaminen kuukauden kolmantena tiistaina klo 15 kahvila Pimm’sissä rue Republiquen alussa. Ilmoittautumisia ei tarvita. Lisätiedot kuten yllä. Näiden vakiotilaisuuksien lisäksi järjestetään silloin tällöin lounas- tai illallistapaamisia muissakin alueen kaupungeissa, mutta niistä kerrotaan aina ennalta tiedotteissa. Retket ja juhlat Suomalaiselämään Rivieralla tuovat mukavaa vaihtelua yhteiset bussi- tai junaretket maalauksellisiin pikkukaupunkeihin, tunnetuille viinialueille tai monipuolisiin suurkaupunkeihin. Juhlan arvoisia ovat perinteisesti itsenäisyyspäivä, joulu ja pääsiäinen. Itsenäisyyttä juhlitaan merkkivuosina eli viiden vuoden välein näyttävämmin. Juhlien muodot vaihtelevat, mutta yhdessä viihtyminen ja hyvä tunnelma pysyvät. Retket ja juhlat järjestää yleensä johtokunta ja niistä kerrotaan seuran tiedotteissa. Patikointi Ranskassa harrastetaan varsinkin viikonloppuisin patikkaretkiä. Tapa on tarttunut suomalaisiinkin. Yhteisiä patikka- tai kävelyretkiä järjestetään silloin tällöin vaihtelevissa maisemissa. Retkien pituudet ovat vaikeusasteesta riippuen 4-10 km ja aikaa kuluu 2 - 4 tuntia. Patikkaretkistä ja kävelyistä tiedotetaan jäsenkirjeissä ja pikatiedotteilla (kannattaa seurata sähköpostia). Ranskan kielikurssit Ranskan kieli on avain ranskalaisen kulttuuriin, kontakteihin, parempaan viihtymiseen ja helpompaan asioimiseen. Siksi sen ainakin auttava oppiminen kiinnostaa monia. Golf Golfin tapahtumista tiedotetaan blogissa, joka löytyy seuran kotisivuilta linkistä http://rsgolf.blogspot.com/. Blogissa kerrotaan millä kentällä pelataan ja milloin samoin kuin ilmoittautumisista ja tuloksista. Alan linkkejä: www.guidedesgolfs.fr www.rivieragolfer.com Kulttuuri – konsertit, tanssi, ooppera Rivieran kulttuuritarjonta on tasokasta ja monipuolista, hinnatkin usein Suomea edullisempia. Tiedotteissa pyritään antamaan mukavia vinkkejä omatoimisiin kulttuuririentoihin. Linkkejä: www.opera-nice.org www.balletsdemontecarlo.mc www.opera.mc www.grimaldiforum.com www.palaisdesfestivals.com Kirjallisuuspiiri Kirjallisuuspiiri kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa Antibesin seurojentalolla. Katso lisätiedot jäsentiedotteesta tai seuran sivuilla olevasta tapahtumakalenterista. Petankki Ranskalaisten rakastama petankki on valloittanut myös suomalaisia ystäviä. Petankkia pelataan Antibesissa joka keskiviikko ja lauantai alkaen klo 11 Port Vaubanin puistikossa. Myös Nizzassa pelataan petankkia, lisätiedot jäsentiedotteesta tai seuran tapahtumakalenterista. Jooga Joogaryhmät kokoontuvat torstaisin, paikkana Sophia Antipolis ja Nizza. Vanhat ja uudet joogan ystävät ovat tervetulleita. Lisätietoja http://mediterrum.typepad.com/mediterrum_yoga/ ja http://triyoganice-fin.weebly.com/index.html ,sekä jäsentiedotteesta tai seuran sivuilla olevasta tapahtumakalenterista. HUOM ! Kaikissa harrastusmuodoissa on kesän kuukausien mittainen tauko. |
|