|
Rivieran Suomi-Seura kiittää lämpimästi Stockmannia saamastaan toiminnallisesta tuesta
Palveluksessanne: Stockmannin vientipalvelu
Stockmannin vientipalvelu on jo yli puoli vuosisataa toimittanut Helsingin tavaratalosta ostettuja ja tilattuja tavaroita ulkomaille, mm. lähetystöille ja diplomaattihenkilöstölle, muille ulkosuomalaisille ja turisteille. Sen palveluihin kuuluu myös edustustehtäviin ulkomaille komennettujen henkilöiden muuttoon liittyvien ostosten toimittaminen suomalaisiin huolinta- ja rahtiliikkeisiin, jotka sitten toimittavat ne määräpaikkaan.
Vientipalvelu toimittaa sekä paikan päällä ostettuja että ulkomailta käsin tilattuja tavaroita. Erityistä tuoteluetteloa tai hinnastoa ei ole, vaan asiakkaan ostettavissa ovat koko Helsingin tavaratalon ja Akateemisen Kirjakaupan laajat tavaravalikoimat. Helposti pilaantuvia elintarvikkeita ei kuitenkaan lähetetä ulkomaille. Tavarat toimitetaan kätevästi postitse mutta haluttaessa myös muita toimitusmuotoja käyttäen, vaikkapa rahtitavarana tai kuriirilikkeen kautta. Toimituskulut määräytyvät toimitusmaan, toimitustavan sekä ostosten ns. tilavuuspainon mukaan (esimerkiksi tilavuuspainoltaan viisikiloinen paketti EU-maahan maksaa economy-lähetyksenä 33 euroa ja priorityna 45 euroa). Tavarat ovat vakuutettuja. Ostokset voidaan myös toimittaa Helsinki-Vantaan lentokentälle, jonka Airport Servicestä ne noudetaan ennen lähtöä kuljettaviksi matkatavarana. Toimitus kentälle maksaa 10 euroa. EU:n ulkopuolelle lähetettävien tavaroiden hinnasta vähennetään koko arvonlisävero, yleensä 18 prosenttia. EU:n sisällä ne henkiöt, jotka ovat asemamaassaan oikeutettuja verottomiin ostoksiin (diplomaatit ja heihin rinnastettavat), voivat ostaa tai tilata tavaraa Suomesta ilman veroa EU-direktiivin 77/388/CEE mukaisesti. Todistuksen myöntää verottomuudesta päättävä asemamaan viranomainen. Stockmannin vientipalvelussa käyvät maksuvälineinä kaikki tunnetuimmat kansainväliset luottokortit sekä Stockmannin omat kortit. Vientipalvelun yhteystiedot ovat: puh. +358 9 1213606, faksi +358 9 1213267 ja sähköposti export@stockmann.com paluu seuran etusivulle |